Eurooppalainen ruletti

Ruletin syntysijat ovat Ranskassa johon myös eurooppalaisen ruletin historia liittyy vahvasti. 1790-luvun Pariisin kasinoilla tiedetään olleen rulettirattaita, joista löydettiin talon edun takaavat numerot 00 sekä 0. On myös tiedossa, että saman vuosikymmenen aikana kyseisten numeroiden väri muutettiin vihreäksi sekaannusten estämiseksi. 1800-luvulla ruletti oli levinnyt myös Amerikkaan, ja se on siitä lähtien ollut kiistämättä yksi suosituimmista kasinoilla pelattavista peleistä.

EUROOPPALAINEN TARJOAA PARHAAT VOITTOMAHDOLLISUUDET

Eurooppalainen ruletti siinä muodossa, jossa se tänä päivänä tunnetaan, sai alkunsa 1860-luvulla Saksassa. Tuolloin uhkapelaaminen kiellettiin, ja kasinobisnestä maassa pyörittänyt Blacin perhe muutti Monte Carloon, joka oli viimeinen paikka pyörittää laillisesti kasinoa Euroopassa. Vaikka ruletista on ollut aikojen saatossa useita erinäisiä versioita, eurooppalaisesta ruletista teki suositun se, että rattaalta löytyi vain yksi nolla. Näin pienennetyn talon edun avulla kasinot saivat vaikeina aikoina houkuteltua asiakkaitaan pelaamaan enemmän parempien voittomahdollisuuksien turvin.

Eurooppalainen ruletti onkin edelleen juuri se ruletin variantti, joka sinun kannattaa valita, jos vain suinkin mahdollista. Talon etu on eurooppalaisessa ruletissa huomattavasti amerikkalaista rulettia pienempi, vaikka useimmiten minimi- ja maksimipanokset pöydillä ovatkin samat. Eurooppalainen rulettipöytä antaa sinulle täten huomattavasti enemmän liikkumavaraa – etenkin, jos pelaat käyttäen rulettistrategioita kuten Martingale-strategia. Myös säännöt eurooppalaisessa ruletissa ovat verrattaen yksinkertaiset muihin ruletin variaatioihin verrattuna.

EUROOPPALAISEN RULETIN SÄÄNNÖT JA NUMEROT

Tärkeintä rulettia pelatessa on ymmärtää, mitkä pöydän osista tuovat sinulle minkäkinlaisia voittoja. Panostusvaihtoehtoja on useita, mutta ei kuitenkaan rajattomasti joten pelin perusperiaatteen opettelemiseen ei tarvitse käyttää aikaa aivan valtavasti. Kaikessa yksinkertaisuudessaan pelaaja valitsee haluamansa panostuskohteen tai useampia panostuskohteita. Tämän jälkeen pelinhoitaja aloittaa pelin laittamalla kuulan pyörimään rattaalle ja ilmoittaa, ettei vetoja oteta enempää vastaan.

Löydät alapuolelta listan eri panostuskohteista sekä niiden voittokertoimista:

Yksittäinen numero – Voittokerroin on 36

Kahden numeron välinen alue – Voittokerroin on 18

Neljän numeron risteys – Voittokerroin on 9

Kulmapanos numeroihin 0,1,2 ja 3 – Voittokerroin on 9

Kolmen numeron rivi – Voittokerroin on 12

Tuplarivi – Voittokerroin on 6

Tusina (12 perättäistä numeroa) – Voittokerroin on 3

Jonotusina (12 samassa jonossa olevaa numeroa) – Voittokerroin on 3

Musta tai punainen – Voittokerroin on 2

Parillinen tai pariton – Voittokerroin on 2

Pieni tai suuri – Voittokerroin on 2

Rulettia on siis mahdollista pelata monella eri tyylillä ja on täysin pelaajan oma valinta, haluaako hän tavoitella suuria voittoja suurella riskillä vai pieniä voittoja pienellä riskillä. Tasavoittojen panostuskohteita eli mustaa ja punaista, parillista tai paritonta, tai pientä ja suurta pelattaessa voittomahdollisuudet pelissä ovat 50 % ellei talon etua oteta huomioon. Peli on kautta aikojen todistettu matemaattisesti lyömättömäksi, joten lukuisista erilaisista pelistrategioista huolimatta sen pelaamista kannattaa aina ajatella ainoastaan mahdollisuutena kokeilla onneansa. Rulettia, aivan kuten mitä tahansa muutakin rahapeliä, pelaamaan lähtiessään pelaajan on syytä valita omalle lompakolleen sopiva pelikassa ja pelata sitä kunnioittaen.

Ruletin suosion avaintekijöitä on pelin helppous, jonka ansiosta kenen tahansa on muutamien sääntöjen opettelemisen jälkeen mahdollista astua pöytään jännittämään mahdollisia voittoja. Parhaimmillaan ruletti lienee oikean pöydän ja oikeiden ihmisten ympäröimänä, mutta on kuitenkin syytä muistaa, että ennen oikeaan kasinopöytään astumista sääntöjen opettelu on ensisijaisen tärkeää. Tähän asiaan avun löytäminen on helppoa, sillä rulettia on mahdollista pelata ilmaiseksi lukuisilla nettikasinoilla, joille rekisteröityminen on erittäin helppoa eikä velvoita mihinkään. Netistä on mahdollista löytää myös live-pöytiä, joissa pelaamisen tuntu on lähellä oikeita pöytiä pelinhoitajan pyörittäessä ratasta videokuvan välityksellä.